keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Bonchi-, eli bonsaichiliyrityksiä


Bonchi, eli bonsaichili on näppärä ja onnistuessaan kaunis tapa pistää chili talvehtimaan ja sanoisin, että jokaisen chilistin pitää jossain vaiheessa kokeilla sitä. Se on kuitenkin melko vaativaa ja saatta kestää melko kauan ennen kuin haluttuun tulokseen on päästy.

Biquinho alkuperäisessä ruukussaan
ennen leikkauksia
Itse lähdin bonchiyrityksiin tänään, kun leikkasin
Biquinhoani hiukan siistimmäksi. Runsas lehtimassan vähentyminen vaati kuitenkin myös juurien siistimistä ja vähentämistä, joten sitäkin harrastettiin.

Minulla ei ollut mitään erityisempiä "bonchinhoitovälineitä", vaan mentiin ihan perus oksasaksilla, Fiskarsin oransseilla ja tietenkin omilla sormilla näprättiin.

Minkäänlaista kokemusta minulla ei ollut bonchijutuista ennen tätä, mutta olin selaillut todella ahkerasti mm. Fataliin bonchiohjetta, sekä lueskellut juttuja chilifoorumi.fi:n bonchiosiolta.
Molemmat ovat englanniksi, mutta jos minäkin ymmärsin, niin sinäkin ymmärrät! ;)




 
Lehtimassaa lähti melko runsaasti
Tämmöinen risu jäi jäljelle
Oksien leikkelyn jälkeen otin sormet käyttöön ja sain muutaman minuutin puhteen jälkeen mullat pois juurten ympäriltä ja pääsin leikkelemään niitä.

Juurten leikkelyn jälkeen kävin ulkoa sateesta hakemassa pari kiveä ja sammalta (älkää kysykö miksi en hakennut ennen), jotta saatoin yrittää tehdä bonchistani hiukan koristeellisemman.

Lopputulos
Asettelin kiven kasvin alle ja peitin hiukan juuria mullalla, mutta jätin kuitenkin sen verran peittämättä, jotta saatoin peittämättömiä juuria asetella ja säätää niiden kanssa.

Asetin mullan päälle melko pyöreän kiven, jonka ylitse vedin kaksi juurta.

Nostin myös muutamia juuria hiukan ylös ns. koristeeksi.

Tämän jälkeen asettelin hakemani sammalen mullan päälle, mutta jätin kuitenkin sen verran peittämättä, jotta juuria ja kivi jäi näkyviin.

Lopputulokseen olen melko tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että tämä oli ensimmäinen yritykseni.
Nyt vielä muutama kuva:

                                   

Nostin muutamia pienempiä juuria pinnalle
Asettelin myös pari juurta kiven ylitse



Vielä kerran lopputulos, johon päästiin noin puolen tunnin työn jälkeen
Bonchinalkuni on nyt suurella eteläikkunalla, johon paistaa koko päivän aurinko (tai siis paistaisi, jos ei olisi koko ajan pilvistä), joten se saa siinä runsaasti valoa.
Saa nähdä miten homma lähtee tuosta edistymään, mutta alkuun olen tyytyväinen.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Täytyy laittaa korvan taakse toi ajatus. Hyvältä näyttää. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista. :)
    Itseäni boncheissa viehättä se, että niistä voi muokata mielensä mukaisia. Vain mielikuvitus on rajana.

    VastaaPoista
  3. Itselleni tulee olemaan hieman haastetta, sillä haluan chiliharrastuksen olevan myös osa sisustusta ja olen aina pitänyt viherkasveista kuten perus traakkipuut, kultaköynnös jne. Haastetta siis riittää kevätkylvön aikaan saada pysymään rehut järjestyksessä. ;)

    VastaaPoista
  4. Bonchiin hommaat kauniin ruukun ja teet bonchista omaan tyyliin sopivan, niin siitä tulee oikein kaunis osa sisustusta.

    VastaaPoista